Harrastemoottoriurheilun Keskusjörjestö Ry

Harrasteralli Ry

Ajankohtaista

Harrastemoottoriurheilu.fi

29.7.2015

Harrastemoottoriurheilun keskusjärjestö

www.harrastemoottoriurheilu.fi

Harrasterallista vuonna 2011 alkanut autourheilutoiminta on laajentunut ja kasvanut merkittävästi, joten keskusjärjestön perustaminen tuli ajankohtaiseksi. Autourheilun kansalliselle keskusjärjestölle lähetetyt yhteistyöehdotukset eivät tuottaneet tulosta vuosien aikana, joten uuden moottoriurheilun keskusjärjestön perustaminen oli ainoa vaihtoehto.

Myös liikennevirasto Trafin määrittelemä kansallinen keskusjärjestö-status on nyt täytetty. Uuden liiton toimesta on myös järkevämpää käydä keskusteluja viranomaistahojen kanssa kuin se, että moni eri yhdistys ajaisi samaa asiaa. Uuteen liikennevakuutuslakimuutokseen olemme mm. antaneet lausunnon kahden eri jäsenyhdistyksen toimesta.

Jäsenyhdistyksiä on tällä hetkellä kahdeksan kappaletta kuudelta eri aluehallintovirasto-alueelta. Mukaan otetaan uusia jäseniä kirjallisella hakemuksella, jonka hallitus käsittelee. Me emme rajoita jäsenyhdistyksien toimintaa niin, ettei he voisi tehdä myös muiden toimijoiden kilpailuja esim. Rokkiralli ym.

Kilpailulajeina liitolla on mm.

Harrasteralli
Harrastesprint
JokkisRace
JokkisRace Endurance
FinLeMans
Race Pro Cross

Takaisin